"Mikä on vialla?" kysyi ahdistusvahti aamusella, kun heräsin pirteänä ja hyväntuulisena. "Sunhan pitäisi olla ihan öögh [sängyssä raatona makaamista kuvaava äännähdys]."
Olimme edellisenä päivänä maalanneet uutta kotia yömyöhään ja ajaneet puolenyön maissa vanhaan kotiin nukkumaan.
Mitä tapahtui? Me istutimme pihlajan! Kaivoin uudenkarhealla lapiolla nurmikkoon pyöreän reiän ja siihen syvän kuopan. Kolmenkymmenen, neljänkymmenen sentin syvyydessä lapio törmäsi johonkin kovaan. Kaivoin lisää ja näkyviin tuli jonkinlainen levy. Kuopasta nousi homeinen laudanpätkä, kaakelinkappaleita ja lasinpaloja.
En tiedä innostuisiko kukaan muu moisesta löydöstä, mutta minulle se oli osa ajan kulumisen selittämätöntä ja kiehtovaa mysteeriä, todiste siitä, että tontillamme on joskus ollut jotain muuta kuin mitä siinä nyt on. Pihanurmi kätkee alleen muistoja menneestä ajasta.
Remonttihommat ovat muutenkin tehneet minulle hyvää. Vaihteeksi mieli lepää ja keho puuhailee.
Mutta on tullut harha-askeliakin. Lupauduin tekemään vertaisarvioinnin yhteen artikkeliin, ja kun lehti alkoi lähetellä muistutuksia lähestyvästä deadlinesta, olisin voinut ampua itseäni jalkaan. Miksi hitossa menin taas sanomaan kyllä, kun minun piti oppia sanomaan painokas ei? Ei ei ei!
Kaksi vanhaa tuttua syytä: velvollisuudentunto ja syyllisyys. Kyllähän tiedeyhteisön jäsenenä pitää kantaa kortensa kekoon, minunkin artikkeleitani on joku vertaisarvioinut ja plaa. Lisäksi arviointia pyysi yksi tuttu, jonka muihin pyyntöihin olen antanut vältteleviä ehkä-vastauksia. Vaikka mitään velvollisuutta suostua pyyntöihin ei ole, silti tuntuu kuin olisin hänelle jotakin velkaa.
Hommaan lupautumisesta seurasi aivan kohtuuton ahdistus, joka pilasi monta päivää ja jota käsitellessä meni yksi terapiaistunto. Masennusoireitakin tuli. Harkitsin suostumuksen peruuttamista, mutta luonto ei antanut periksi. Viimeisenä iltana istuin neljä tuntia koneen ääressä ja puursin kasaan köykäisen arvioinnin. (Muuten ehkä hävettäisi, mutta itse artikkelikin oli aika köykäinen.)
Jälkeenpäin olin kuitenkin ihan ylpeä ja tyytyväinen, että sain homman tehtyä. Ahdistus on kaikonnut ja olen taas herännyt hyväntuulisena. Onneksi tuosta virheestä selvisi kuitenkin aika vähällä.
