Tänään on ollut sellainen päivä, että aamulla onnistuin kyllä nousemaan sängystä ja menemään keittiöön tehdäkseni itselleni aamupalaa, mutta tehtävä jäi sikseen, kun smoothiekoneen kippoa ei löytynyt. Luovutin ja menin takaisin sänkyyn, banaani jäi keittiön pöydälle.
Koira lähti mummolaan eikä siis ole pakottamassa minua ulos. Syyssateet rummuttavat ikkunoita.
On väsymystä, joka tulee ylikuormituksesta ja joka on syytä tulkita merkiksi siitä, että nyt on levättävä. Sitten on väsymystä, joka tulee kun ei ole nukkunut tarpeeksi. Ja sitten on väsymystä, joka liittyy tietynlaiseen henkiseen tilaan, johon voi ajautua.
Väsymyksen lajeja on vaikea erottaa toisistaan. Kun olin vakavasti masentunut, väsymys tuntui kehossa aivan samalta kuin se tuntuu rankan fyysisen rasituksen jälkeen. Välillä keho vyötäröstä alaspäin tuntui kuin halvaantuneelta.
Masennukseen tai sentapaisiin henkisiin tiloihin liittyvä väsymys on hämäävää. Keväällä olin työmatkalla samoihin aikoihin, kun töihin liittyvää stressiä oli paljon ja vointini taas kerran romahti. Välillä näin nälkää, koska en jaksanut poistua hostellista hakemaan ruokaa. Mutta kun eräänä päivänä selvisin ulos kävelemään ja innostuin uusien paikkojen tutkimisesta – asia, josta kaikkein helpoimmin innostun – väsymys oli tipotiessään. Kävelin ja kävelin koko päivän ja kun illalla sikäläinen kollega tiedusteli, enkö ole väsynyt, en parhaalla tahdollakaan tuntenut itseäni lainkaan väsyneeksi.
 |
| Ikkuna innostuneelta kävelyltä |
Tänään keho on tuntunut voimattomalta, yksinkertaisiinkin tehtäviin on vaikea tarttua. Suunnittelen aloittavani, aloitankin asioita, mutta jätän ne pian sikseen. Tuntuu että voisin luhistua kasaan kuin korttitalo.
Tämänpäiväiseen väsymykseen en kaipaa lepoa vaan pikemminkin jonkinlaista herättelyä, kylmää suihkua, joka ravistelisi mielen pois siitä tylsästä sumusta johon se on vajonnut. Hyviä ravistelukeinoja voivat olla liikunta, tietynlainen musiikki, viileään järveen pulahtaminen, aikaansaaminen, innostuminen, uusien asioiden tekeminen, ylipäätään asiat jotka suuntaavat huomiota pois oman navan ympäriltä. Näiden toteuttaminen vain on väsyneenä ja alakuloisena kovin vaikeaa.
Erityisesti nukkuminen ei aina ole hyvästä, vaikka väsyttäisikin. Kunnon yöunet ovat tietysti aina tarpeen, mutta päiväunilta saattaa herätä entistä tokkuraisempana ja unirytmi vain menee sekaisin.
Olen muistellut tänään ensimmäistä terapeuttiani, joka pyrki nostattamaan minussa jonkinlaista taistelutahtoa. Masennukselle ja siis myös väsymykselle täytyy laittaa kampoihin, sen ei saa antaa vallata elämää. Ei saa vain luovuttaa ja kömpiä sänkyyn, vaikka tuntuisi siltä.
En tiennyt silloin enkä tiedä oikein vieläkään, mitä ajattelen tästä neuvosta. Ei se ainakaan auttanut minua ylös sängystä. Tiedän kyllä, että masennusväsymys ei ole tietyssä mielessä todellista vaan kummallinen illuusio, mutta toisaalta uskon, että lempeys itseä kohtaan on kaikkeen parempi lähtökohta kuin itsensä patistelu ja ankaruus. Ja jos masennukseen suhtautuu jonkinlaisena ulkoisena vihollisena, se voi jäädä kohtaamatta ja sen kertoma tärkeä viesti kuulematta.
Joka tapauksessa väsymys vaikuttaa hurjan paljon siihen miltä maailma näyttää ja miten olen maailmassa. Joitakin päiviä sitten oli hetki jolloin tulin äkkiä tietoiseksi siitä, että tässä minä juttelen ihan iloisesti kämppiksen kanssa, koska en ole väsynyt. En olekaan sellainen yrmy, joka karttaa kaikkia kohtaamisia ihmisten kanssa – ja kun olen, niin se ei ehkä kerrokaan niin paljon persoonallisuudestani kuin väsymyksestä.
Kuka tietää, voihan olla että kehoni on viisaampi kuin minä itse ja tämänkin päivän lepo tuli tarpeeseen.
